Kaksi saarta: Cebu ja Palawan

Kuvareportaasi. Kuten huomaatte.

Cebu Cityn jäätävyyttä. Likaista ja kuumaa.

Saunaan ei olla vieläkään päästy, mut saunapuku olis ollu..

Etsi motivoiva kontekstista irroitettu teksti koulun ulkomuurista ja laita se blogiin. Tehty.

Oltiin iltakaljoja ostamassa niin rankkasade yllätti. Liityttiin sitten mukaan läheisen koulun työntekijöiden after-work oluisiin kunnes oliet oli juotu ja sade lakannut jo kauan sitten.

Siirtyminen Cebu Citystä vähän parempaan paikkaan: Moalboalille. White Beach ja Samppa.

Allekirjoittanut istuskeli palmun alla ja snorklasi. Ja yritti näyttää niin uristilta kuin osasi.

Tappelukukko. Olis saanu omaksi 40 eurolla.

Ei oo viunaa, on villihunajaa vuorilta viunapullossa. Maistuvaa tavaraa pannukakkujen kanssa.

Mopoja ja trisyklejä tankattiin kätevästi suoraan kolapulloista.

Trisykli. Kovia vehkeitä.

Paluu Cebu Cityyn, kun haluttiin vielä rauhallisemmille ja kauemmille vesille. Pelihallin rumpukone oli vähän mäiskettä saaneen näköinen.

Filippiinien väsynein bändi. Yhden soitin oli kuorsaus. Cebun lentokenttä.

Palawanin kauniilla saarella, lähdössä Puerto Princesasta kohti El Nidoa. Samppa tyydyttää kyltymätöntä makeannälkäänsä donitsiautosta.

Matala merenrantamajamme El Nidossa. Kohtuuhinta: 14,5€/yö.

Ja tässä näkymää majalta merelle.

Vuokrattiin kajakki. Kolmeksi päiväksi. Oli hauskaa.

Samppa ja upiuusi machete kookospuuhissa.

Moisi.

Minilocin Small Lagoonin sisältä löytyvä täysin kallioiden ympäröimä "salainen" laguuni.

Näkymä viimeisestä nurkasta. Edellinen kuva myös samasta paikasta.

Kallioseinää joka suunnassa.

Keskellä kuvaa näkyy vesirajassa sisäänkäynti laguuniin. Kajakin mentävä aukko oli.

Ja olihan siellä muitakin...

Etsi kuvasta jumalattoman kokoinen varaani.

Miniloc. Tällä rannalla aloitellaan Ruotsin Survivorin kuvauksia. Ei paljoa kiinnostanu.

Kommandona Commando Beachilla #1

Kommandona Commando Beachilla #2

Kommandona Commando Beachilla #3

Helicopter Island.

Viimeinen pysäkki ennen kajakin palauttamista.

Johonkin se englannin taitokin tyssää, tähän kylttiin se ei riittänyt.

Kotirantaan tuli laskuvesi.

...

Ja sen jälkeen ihan kiva auringonlasku.

Niin.

Lopuksi vähän insidevitsiä: Oletteko kuulleet Yellow Tail -viinistä?

Yhden kusetuksen anatomia

Manilan liikennekaaosta. Ja kaaosta muutenkin. Kauhea paikka.

Tämän päivän kokemus matkastani Manilasta Clarkin lentokentälle 90 kilometrin päähän oli niin opettavainen, että kirjoitan siitä oikein blogiin.

Kusetuksenvälttäjän sääntö numero 1: Tiedustelu, tiedustelu, tiedustelu
Lähdin matkaan kohtalaisen hyvin pohjatiedoin. Olin kurkannut Google Mapsia joten tiesin suunnilleen mihin ilmansuuntaan minun pitää päästä ja minkänimisiä paikkoja sieltä pitäisi löytyä. Googletus oli myös tuonut hinta- ja aikataulutietoja, mutta ne olivat kaikki vanhoja, epäluotettavan oloisia tai ristiriitaisia siihen mitä paikalliset kertoivat Manilassa Clarkkiin pääsemiseksi. Tärkeintä on kuitenkin kerätä paljon tietoa, koska tieto on valtaa. Tässä tapauksessa valtaa lompakkosi sisällöstä.

Kusetuksenvälttäjän sääntö numero 2: Onko se oikeasti sen arvoista?
Jostain elämäni varrelta mukaan on tarttunut viisaus, että aika on ainoa asia joka on rajallista ja kaikki muu, rahasta lähtien on maksettavissa ajalla. Toisaalta on myös olennaista mihin sitä aikas käyttää. Tänään minulla oli reilusti aikaa, joten pystyin lähtemään metsästämään halvinta reittiä. Sampalla oli lento täältä Clarkista klo 11 ja eilen meillä oli niin vajavaista tietoa, että hän päätti lähteä klo 02 yöllä lähteneseen suoraan Manilan Pasayn bussiasemalta Clarkin lentokentälle saapuvaan bussiin. Aamullakin olisi ilmeisesti menny bussi, mutta matkan pituuden tieto liikkui yhdestä neljään tuntia, joten Samppa pelasi varman päälle. Vaihtokaupassa hän joutui luopumaan yöunista ja 350 pesosta. Minun matkani tänne maksoi 250 pesoa, mutta aikaa ja varmasti vaivaa meni enemmän. Josta päästään seuraavaan sääntöön...

Kusetuksenvälttäjän sääntö numero 3: Joku muu maksaa aina vähemmän, hyväksy se.
On se sitten toinen länkkäri, joka omahyväisesti ihmettelee maksamaasi hintaa tai paikallinen Juan/Juanita joka ojentaa samasta matkasta puolet sinun lompakkoasi kuluttaneesta summasta, niin se pitää vain hyväksyä. Aina et voi voittaa, mutta ole tyytyväinen kaikkeen jonka vähien rahojesi vaalimiseksi saavutat. Aina voit olla se omahyväinen länkkäri, siitä tulee hyvä mieli.

Kusetuksenvälttäjän sääntö numero 4: Puhu a-i-n-a suoraan kuljettajan kanssa
Täällä ei vaan ole mitään asiakaspalvelutiskiä josta ystävällisesti osoitetaan valtion/kunnan hyväksymää tariffitaulukkoa (Perussa oli sellainen taulukko, mutta maksettiin yleensä mitä itse nähtiin ko. matkalta sopivaksi. Kertaakaan ei lisää rahaa meiltä haluttu.) ja maksat siitä hinnan. Pelin henki on kova verbaalinen kilpalaulanta ja suohonsoitto, jossa molemmilla on omat argumentit, vasta-argumentit, vertailuhintaheitot, kaupattavan palvelun hienovaraiset vähättelyt ja jalustallenostot sekä aina toimiva " and let's go!"-heitto. Kuitenkin kaikki tämä hieno keskustelu ja kaupanteko voi vaipua mielesi karvaimpien kokemusten joukkoon kun tajuat ettei vastapuolella ole menobiiliä, vaan hän on vain joku säälittävä välikäsi! Maksoit juuri jollekin sinun kanssa puhumisesta, sitä ei pitäisi kenellekään suoda, paitsi jos nyt satut käymään psykoterapiassa. Tänään viimeisellä jeepney-ajelulla sain todistaa tämän omakätisesti kun kuskiksi luulemani jeepney-aseman hengailija kertoi minulle hinnan johon lopulta suostuin ja meni antamaan rahat kuskille, vaatien siitä 20 pesoa itselleen. Että korpesi.


Kusetuksenvälttäjän sääntö numero 5: Kysy yhdeltä, kieltäydy, kysy toiselta, kieltäydy..
Ystäväni Emman minulle antaman neuvon mukaisesti: "HTG - Se toimii!" Konteksti oli toki silloin hieman eri, mutta Hard To Get saa rahanahnaat kyydinjärjestäjät laskemaan hintaansa alas nopeammin kuin ehdit sanomaan inkajumala Apu Qun Tiqsi Wiraqutran nimen. Tärkeintä on kuitenkin tietää paljonko sinun pitäisi maksaa! Jos olet syömässä ja siitä jatkamassa matkaa, tai muualla jossa jo tuot "firmalle" rahaa, voit kysyä heidän mielipidettään matkan hinnasta ennenkuin kysyt sitä transportaatiota tarjoavilta henkilöiltä. Tämä tieto on edes hieman neutraalimpaa, koska olet jo tuonut pennosesi heidän syleilyynsä. Hyvä vastaus ehkä sinut enemmän tippiä antamaan saisi, hmm? Sanoi Yoda. Takaisin asiaan: joskus hyvää referenssiä saa kun kysyy toiselta kuljettajalta. Jos hinnat tuntuu olevan edelleen pilvissä, vaihda paikkaa mieluummin kuin kuuntelet selityksiä hinnan suuruudesta. Jos sieltä tulee sama selitys, ehkä siinä on perää. Kuten El Nidossa klo 22 jälkeen trisyklihintojen miltei tuplaantuessa koska oli yö.

Kusetuksenvälttäjän sääntö numero 6: Vaikka se onkin rasismia, niin ota iisisti.
Onhan se vaikeaa pitää hymyä päällä ja naurskella kun sinulle tarjotaan taksin jälkeen miltei tuplasti kallista yksityis-jeepneytä, kahdesti, ja sitten vasta osoitetaan kädellä suunta paikallisliikenteen pysäkille josta lentokentälle menevä jeepney kulkee. Ja siellä pysäkillä vielä kerran koitetaan tarjota jeepneytä, tällä kertaa hitusen halvemmalla kuin taksia mutta edelleen yli 10 kertaa se, mitä paikallinen kyydistään maksaisi. Rasismia se on, koska olet valkonaama. Olet sen ansainnut. Ja sinulla o. Kyllä varaa. Tässä vaiheessa lienee hyvä kertoa, että koko blogikirjoituksen innokkeena minun 250 peson matkani on euroissa 4,35€. Ja siihen kuului kolme eri kulkuneuvoa: bussi, trisykli ja jeepney. Eli ei ihmekkään että paikalliset kehtaavat yrittää saada sinua viidellä eurolla kyytiinsä, koska kyllä se monen länkkärin lompakosta lötyy. Mutta reppureissaajana kyse onkin periaatteesta. Ja myös siitä että ei enää kiinnostaisi lähteä hakemaan automaatista rahaa, joka on joko pakko kuluttaa tai vaihtaa seuraavan maan valuuttaan huonolla kurssilla.

Kusetuksenvälttäjän sääntö numero 7: Apostolinkyyti on halvin ja loppusuora vaikein.
"15 minutes can save you 15% on car insurance!" sanoo Geicon mainos jenkeissä. Joskus välimatkat ovat oikeasti käveltäviä,vaikka halvalla pääsisikin ja useasti maksat suurimman hinnan niistä viimeisistä metreistä joilla saat kiiltävän matkalaukkusi aivan haluamasi päätepisteen ulko-ovelle auton mukana etkä itse kantaen. Monesti bussi ajaa vain satojen metrien päästä siitä mihin menet taksilla, mutta pääkopan sisällä se mukavuudenhalu vie helposti voiton.

Lopulta minäkin luovutin tänään yrittämästä, se tapahtui sen jälkeen kun Manilan bussiterminaalin setä virheelöisesti väitti bussin menevän lentoasemalle saakka, jätin välistä kaikki kymmenen ensimmäistä kyytiä Daun bussiterminaalilla tarjonnutta trisyklikuskia ja menin korttelin päähän kyytiä varten, trisyklikuski tuli lopulta puolet hinnassa alaspäin HTG-tekniikalla, vei minut sovitun Clarkin vapaakauppaalueen portin sijasta suoraan portin lähellä sijaitsevalle bussipysäkill, jossa välttelin taksikuskeja, etsin pitkään (5 min yhdestä tiedosta on pitkä aika!) tietoa pääseekö lentokentälle jeepneyllä ja vältin kolmesti em. yksityisjeepneytarjoukset. Sitten tuli puolikas lause josta olin samaa mieltä ja vaikka toisesta puolesta en ollut niin silti koukku valahti kitusiini ja totesin hävinneeni taistelun. Välikäsi sanoi: "Okay, 20 pesos to airport.... And 30 pesos for your luggage."

Kolmen tunnin päästä lento Bangkokkiin. Sampan pitäisi olla jo onnellisesti Kuala Lumpurissa. Terveisiä kotiin!

- Posted using BlogPress from my iPad

Hong Kong - Aasian Helmi

Matka Hong Kongiin, turkulaisittain Honkkariin oli pitkä. Lento yön yli Limasta San Franciscoon ja sieltä matka jatkui niin monen aikavyöhykkeen yli ettei perässä voinut eikä tahtonutkaan pysyä. Matkaa oli taitettu kolmisenkymmentä tuntia ja perille päästyämme sisäiset kellot olivat jossain mystisessä ja tuntemattomassa ajassa.


Suuri väsymys oli vain hyvästä, ei pääsyt jetlag iskemään. Täyteen ahdettu Hong Kong syleili meitä koko korkeassa komeudessaan. Kaikkialla vilisi ihmisiä ja ylös katsoessa näkyi vain tornitaloa toisensa perään. Asuminen oli suuri kuluerä ja juuri kulujen kurissa pitäminen rajoitti aikamme HK:ssa vain kolmeen päivään. 25€/yö ei vaan sopinut laiheneviin lompakoihimme. onneksi tarjolla oli edullista ruokaa, ilmaisia nähtävyyksiä sekä halpa joukkoliikenne. Joskus jopa ilmainen.


Suomipoika otti ensimmäisenä, heti hyvän tovin yön aikana levättyään, suunnan kohti Hong Kong Islandin ja koko kylän ydinkeskustaa. Matka majapaikkamme kulmilta Causeway Baysta keskustaan taittui brittiaikojen perua henkevällä kaksikerroksisella ratikalla. Seisomakorkeuskin oli optimoitu paikalliseen makuun, joten hyvin nöyrinä poikina olimme liikenteessä. Nöyryys vaihtui hämmennykseksi ja noloksi tilanteeksi kun matkan lopussa aloimme pohtimaan että mitenkäs tästä lystistä pitää maksaa. Kolikoita meillä ei tietenkään ollut, joilla maksu olisi pitänyt tasarahalla suorittaa. Yritimme kysyä kuskilta että mites nyt toimitaan, mutta hän kohteli meitä kuin ilmaa. Ei edes katsonut päin. Pienen tovin jatkoimme hämmennyksensekaista oloamme, kunnes totesimme että ei se surkuttelemalla parane tämä tilanne ja suuntasimme ulos ovesta. Eka matka pummilla reissun aikana. Joukkoliikennekollektiivilta jäi saamisia meiltä n. 46 eurosentin edestä.


Keskutan tornitalot olivat lähinnä erinäisten pankkien konttoreita ja ne totesimme nopeasti nähdyiksi. Ylämäestä löytyi lisää ilmaista ajanvietettä ja otimmekin suunnan Hong Kong Parkkiin. Puisto oli oikea keidas keskellä betonista kaupunkiviidakkoa, rauhallinen ja erittäin hyvin ylläpidetty. Kiertelimme lintutarhoja, Tai Chi -puutarhaa, SARSin vastaisen taistelun vainajien muistomerkin ja tekolampien rantojen kautta teeastiastomuseoon. Toiveena oli viettää kiinalaista teehetkeä, mutta saimmekin vain täyslaidallisen teawarea. Naapurikahvilasta sai teetä, mutta kalleimmat kupposet 100 euron hinnoillaan pelottivat meidät pois. Taisi olla vanhempaa vuosikertaa.


Vetäydyimme ajoissa lepuuttamaan jetlagin runtelemia kehojamme. Iltaseitsemältä aloitettu yöuniputki palkittiin yöllisenä hereilläkukkumisena ja aikaisena heräämisenä sunnuntaiseen Hong Kongiin. Valitettavasti koko kylä eli hiljaisuudessa aamukymmenen tienoille ja allekirjoittanutta himoittanut pokkarikameran shoppailu sai odottaa yhteentoista. Odotus, vertailu ja ankara netin tutkiminen palkittiin kelpo Canonin kameralla, 100€ halvempaan hintaan kuin Suomesta saisi. Echo Camera -nimistä kauppaa Hankow roadilla Kowloonin puolella voin suositella lämpimästi. Osaavaa ja erityisesti ei yhtään vedätyksenhaluista henkilökuntaa!


Samppa vietti sunnuntaitaan sisällä kyhjöttäen. Hänen villin viidakkomiehen sieluunsa betonista ja lasista rakennettu Hong Kong ei tuottanut minkäänlaista Zusammensgehörigskeitsgefühliä, eli suomennettuna yhteenkuuluvuudentunnetta. Samppakin alkoi kuitenkin lämpenemään kaupunkilaiselämälle Hong Kong Parkin sporttikeskuksessa jossa hän pieksi minua sulkapallon merkeissä. Viereisen kentän 10-vuotiaat yksityisvalmennusta saavat penskat olivat meitä parempia pelureita.


Illalla, Itseasiasa joka ilta, Hong Kong suo turisteilleen valoshow'n Hong Kong Islandin puoleisten pilvenpiirtäjien toimesta. Kowloonin puolella sijaitseva erillinen lavarakennelma toimii yleisön majapaikkana 15 minuutin ajan kestävän show'n ajan. Valo ja ääni toimivatyhteistyössä ja olihan se näyttävä, joskin odotukset oli hieman suuremmat. Ilmeisesti isompiakin kinkereitä järjestetään joskus ja jouluna, jolloin mukana on myös ilotulitteita. Väsymys painoi meitä edelleen, joten illallisen jälkeen suuntasimme kiltisti nukkumaan.

Viimeinen päivä Hong Kongissa oli sateinen, mutta mielemme oli kevyt sillä kohta pääsisimme eroon fyysisestä kantolastista jota olimme pitkin Etelä-Amerikkaa mukanamme kantaneet. Limasta hankittu laamakassi pakattiin alpakkatuotteilla, pitkillä kalsareilla, matepusseilla ja kaikella muulla mahdollisella roinalla. Hong Kongin posti veloitti 17 kilon pakaasin Suomeen raijaamisesta vaivaiset 42 euroa. Toivotimme matkamuistoille ja veijoille hyvät matkat Suomeen ja suuntasimme itse päinvastaiseen suuntaan, Filippiineille.



- Posted using BlogPress from my iPad