Seuraavana päivä meni Kuala Lumpuriin tutustuessa. Kaupungin hyvin toimiva junaverkosto tekikin kaupungissa kiertelyn helpoksi. Kaupunkikuva oli sekoitus Aasialaista ja Eurooppalaista arkkitehtuuria. Kaduilla kävellessä aika selväksi kävi, että täällä tehdään rahaa ja paljon. Pukumiehiä käveli harva se hetki vastaan ja pilvenpiirtäjien konttoreissa töitä tehtiin lähes ympäri vuorokauden. Kaupunki onkin yksi Kaakkois-Aasian tärkeimmistä taloudellisista keskuksista. Illan suussa tapasimme mukavan herrasmiehen Eddien Indonesiasta. Eddie oli tuonut tätinsä hoitoon Kuala Lumpuriin, koska Indonesian sairaalojen taso ei ole kovin kehuttava. Eddie osoittautuikin oikein lupaavaksi hierojaksi ja siinä sitten Panu ja Eddie vaihtoivat hierontatietoja ja –taitoja keskenään. Kellon lyödessä kahta yöllä olikin jo pakko pyytää nukkumarauhaa.
Aamulla sama mies odotteli jo hotellin aulassa meitä. Yhteisen aamupalan jälkeen lähdimme kylille ostoksille ja Eddie vihdoinkin omille teilleen huikaten perään, että illalla nähdään taas. Ja niinhän sitä nähtiin.. Mukava mies, mutta rajansa kaikella. Siinä vaiheessa, kun mies pyysi aulasta itselleen peiton ja asettui sänkyjemme väliin nukkumaan, alkoi mittani täyttymään ja kehoitin ystävällisesti miestä antamaan hieman yksityisyyttä. Vihdoin Eddiekin tajusi lähteä omaan majapaikkaansa. Aloimmekin Panun kanssa suunnittelemaan illan kujeita. Tavaksihan kun oli jo Viljamin kanssa päässyt muodostumaan, että suuren cityyn saavuttaessa yöelämä täytyy tsekata. Päätimme lähteä illalla katsastamaan kaupungin livemusiikki tarjonnan. Lätkiessämme korttia aulassa joukkoomme liittyi kenialainen kaunotar, Christina. Kolmistaan lähdimme kylille pyörähtämään. Ilta meni mukavasti elämäntarinoita vaihtamalla ja Christinan ostamille tequilashotteille tuulensuojaa tarjoamalla. Pikkutuntien saapuessa Christina kaappasi Panun afrikkalaisen rytmin saloihin, jonka jälkeen tanssilattia tihkui erotiikkaa. Pilkun tultua vielä virtaa täynnä oleva pariskunta ja väsynyt reissumies lähtivät kohti hotellia, jossa tiemme erkanivat.
Seuraavana aamuna ak. sai nauttia kaipaamastaan yksityisyydestä. Päivällä saimme raahattua itsemme KL:n 452 metriä korkeille kaksoistorneille vain saadaksemme kuulla, että kaikki tämän päivän liput torneihin oli loppuunmyyty. Harmiksemme emme päässeet kävelemään torneja yhdistävää siltaa Sean Conneryn jalanjäljissä. Illastimme vielä viimeisen kerran Eddien kanssa ja toivotimme puolin ja toisin hyvät matkat. Myöhemmin illalla Christinan ehdottaessa uutta bileiltaa ak. ilmoitti, että näin oman keski-iän kauan aikaa sitten ohittaneena yksi ilta riittänee. Niinpä Panu ja Christina saivat selvitä keskenään illan riennoista..
Sunnuntai aamuna alkoikin päässä jo soimaan yölintu: "tää on liian suuri city, päätös pikkuhiljaa iti, nämä tomut jaloistani lakaisen" Varasimme bussin illaksi Kuantaniin, jossa tekisimme hieman vielä ostoksia, jonka jälkeen matka jatkuisi Mersingin kautta Pulau Tiomanille..
Kuantaniin saavuimme keskellä yötä ja jo alkumetreillä tuli fiilis, että täältä on päästävä pois ja pian. Rotta- ja torakkayhteiskunnat pyörivät jaloissa, lepakkojen karmeat kirkaisut ja ilolintujen kuiskuttelut saivat selkäkarvat pystyyn.. Kolmen hotellin ja yhtä monen täynnä olevan kyltin jälkeen aloimme jo miettiä, että pitäisikö mennä bussiterminaalin ja ottaa seuraava kulkuneuvo kohti etelää. Päätimme vielä kokeilla muutamaa paikkaa. Seuraavaan majatalon pimeitä likaisia portaita ylös kavutessamme Panu totesi: ”Täällä edes minä en suostu yöpymään” Tämän jälkeen päädyimme kysymään neuvoa epäilyttävästi näköiseltä pariskunnalta. Heidän neuvojen turvin löysimme hotellin, johon uskalsi astua sisälle. Respan ukko totesi, että huoneita on tasan yksi jäljellä ja hintakin tuntui kohtuulliselta tai yllättävän halvalta n. 4€/per ukko. Rappuita kavutessamme ehdimme jo miettimään että, mitähän se respan äijä tarkoitti sillä, että huone sijaitsee vanhassa siivessä. Pian vastaus selvisikin, kun kohtasimme portaissa yhden vanhan siiven vikkelistä rotista. Huoneen nähtyämme päätimme, että valot pysyvät päällä ihan jo pelkästään lutikoiden takia. Koiran unien jälkeen päätimme, että nyt täytyy löytää majapaikka, jossa uskaltaa nukkua pimeässäkin maksoi mitä maksoi.. Päivänvalossa kaupunki näyttikin jo hieman paremmalta ja onnistuimme löytää huoneen, jonka hygieniataso tyydytti meidät. Päätimme tehdä tarvittavat ostokset, jonka jälkeen karistaisimme Kuantanin pölyt jaloistamme ikuisesti..
Aamulla otimme bussin Mersingiin, josta varasimme lautan Pulau Tiomanille, Air Batangin kylään. Saarella Kuantanin epämiellyttävät kokemukset huuhdottiin alas verovapaiden oluiden avulla. Iltahämärissä huomasimme, että moskiittoverkomme sisällä oli useampikin elävä olento ja aamulla kaikki muut paitsi kaksi elävää olentoa olivat saaneet yön aikana mahansa kylläiseksi. Tämä johti välittömään majapaikan ja kylän vaihtoon. Seuraavana päivänä tutustuimme Pulau Tiomanin suurimpaan kylään Tekekiin, jossa lukuisat verovapaat kaupat tarjosivat hyvät shoppailumahdollisuudet.
Aamulla päätimme lähteä saaren itäpuolelle, jossa olisi Juaran, surffiaalloistaan tunnettu kylä. Kylään meni 2 reittiä: autolla 10 min tai 2 tunnin vaellus viidakon läpi. Valitsimme arvatenkin jälkinmäisen. Jo alkutaipaleilla, ennen varsinaista viidakkoa, tapasimme reilusti yli puolenmetrisen varaanin tien poskessa. Tämä pisti ajatuksemme vaeltelemaan mitähän kaikkea se viidakkovaellus tuokaan tullessaan. Itse vaellus osoittautui, yli 30 asteen helteessä, yllättävän rankaksi koitokseksi. Viidakko oli sitä mitä jo sanaa lupaa eli tiheää kasvustoa elämää kuhisevineen äänineen.. Kohtaamisemme Pulau Tiomanin monipuoliseen faunaan rajoittui ainoastaan etanoiden, pienten liskojen, lukuisten lintujen ja hyönteisten kohtaamiseen. Ainoa kohtaamisemme suurempien nisäkkäiden kanssa tapahtui matkan puolivälissä, jolloin jouduimme makakiapinoiden piiritykseen. Yhtäkkiä yläilmoista alkoi lennellä hedelmiä tai jotain vastaavan kokoisia esineitä. Puiden latvustoissa emme kuitenkaan erottaneet mitään, mutta ajatus siitä, että 30 metristä heitetty mango osuu kuulaan, pisti laittamaan ripeästi jalkaa toisen eteen.
Juaraan saapuessa tiesimme, että täällä ihmisen on hyvä olla. Idyllinen paratiisi keskellä ei mitään. Majoituimme majataloon, jota piti herttainen paikallinen pariskunta. Monsuunikauden ollessa lopuillaan aallot olivat hiipuneet ja toiveet surffaamisesta täytyi jättää tuonnemmaksi. Päivät kuluivat uidessa, kalastellessa, paikallisten jalkapallo-tennis otteluita seuraten ja hyvästä ruoasta sekä juomasta nauttien. Kalat jäivät mereen meidän kalastustaidoilla, mutta maine saatiin sentään pelastettua 10-vuotiaan pikkupojan lahjoitettua meille nipun meriahvenia. Siinä sitten pojat ylväinä kävelivät saaliineen paikalliseen ravintolaan, jossa kokki loihti meille maukkaan currykastikkeen meriahventen kera ja hinta tuli vaivaiset 2 €!
Päivästä vaihtuivat toiseen ja viidennen päivän jälkeen oli aika pakata rinkat ja lähteä kohti saaren länsipuolta, koska kaikki lautat mantereelle lähtivät siltä puolelta. Myöhästyimme niukasti päivän viimeisestä lautasta ja päätimme kuluttaa päivämme snorklailemalla trooppisten fisujen seassa.
Seuraavana aamuna lautta vei meidät takaisin Mersingiin, josta otimme bussin kohti Thaimaata. Illalla pidimme yön mittaisen paussin Kuala Terengganussa. Aamulla jatkoimme matkaa Malesian ja Thaimaan rajan lähistöllä sijaitsevaan Kota Bahrun kaupunkiin. Tarkoitus oli tuhlata jäljellä olevat malesian ringgit ja lähteä ylittämään rajaa, mutta sattuma puuttui peliin lähtöaamua edeltäneenä iltana. Istuimme hostellimme yhteisissä tiloissa ikivihreitä kuuntelemassa, kun paikan omistaja ilmestyi paikalle kahden kaverinsa ja Bombay pullon kanssa. Totesin pojille, että teidäthän on aivan erinomaisella maulla varustettu. Meilläpä sattui löytymään Pulau Tiomanilta ostettu identtinen pullo. Niinpä alkoi seurustelu hyvien juomien kera ja jo parin naukun jälkeen olimme luvanneet lähteä seuraavana päivänä häiskien kanssa viereiselle saarelle juhlimaan.
Seuraavana aamuna seurueemme lähti kohti Perhentian saaria. Kuskina toimi timanttikaupan pitäjä Ju, apukuskin paikalla oli majatalomme isäntä Matt ja takapenkillä istuivat suomalaiset hullttiopojat ja elämäntapataiteilija Kodai. Tunnin lauttamatkan jälkeen saavuimme Perhentianin saarien itäosiin, jossa epäonneksemme sattui olemaan aivan liikaa turisteja meidän makuun. Tuntui siltä, että olisimme tulleet keskellä jotain selviytyjät ohjelmaa, jossa kauniit ja rikkaat vaihtelevat kuulumisia koreine drinkkeineen. Ainoat ongelmat tuntuivat olevan rusketusrajat ja jäiden liian nopea sulaminen. Onneksi Kodain kantama painava kapsäkki sisältöineen tarjosi lievitystä tuskaan. Pahvilaatikosta paljastui 40 pulloa apinamehua eli paikallista tummaa rommia, joka on aivan taivaallisen makuista colan kanssa. Aloimme siltä seisomalta siemailemaan terassillamme apinamehua samalla laittaen kalastuskamoja kuntoon. Auringon laskun aikaan tallustimme saaren toiselle puolelle ihailemaan auringonlaskua, joka värjäsi taivaan oranssinpunaiseksi. Kokeilimme samalla narrata iltapalaa merestä, mutta jo totuttuun tapaan kalat vieheistämme vähät välittivät. Illalliseksi nautimme haita ja piikkirauskua lempeäntulisessa tomaattikastikkeessa, jonka jälkeen eilinen alkoi painamaan jaloissa. Vetäydyimme majaamme kuuntelemaan musiikkia. Olimme jo valmiita jättämään illan riennot väliin, kun Kodai ja Ju ilmestyivät ovellemme ja houkuttelivat meidät mukaansa katsomaan livemusiikkia. Saavutuamme saluunaan saimme istua valmiiksi katettuun pöytään: pari pulloa apinamehua, 1l tequilaa, 1l vodkaa ja ämpärillinen jäitä. Eihän näillä eväillä ilta voisi millään epäonnistua. Juomat katosivat hyvää tahtia pöydältä ja suomalaistenkin väsymys vaihtui iloiseen hiprakkaan. Bändi soitteli 80- ja 90-luvun rock klassikoita ja yleisöstä ketä tahansa, joka omasi musikaalisen lahjan, pääsi lavalle esiintymään. Eikä aikakaan kun Kodai yllätti meidät hyppäämälle lavalle kitaransa ja huuliharppunsa kanssa. Mieshän oli suorastaan ilmiömäinen herkkien balladien esittäjä. Aasian oma Neil Young oli löytynyt. Panukin innostui siinä määrin esityksistä, että putosi jammatessaan kaiteen yli, mutta onneksi hiekka oli pehmeä alusta ja naarmuilla selvittiin. Puolen tunnin kuluttua mies olikin jo k.o. by monkeyjuice. Ak. jatkoi muun seurueemme kanssa maailman parannusta pikkutunneille saakka.
Seuraavana aamuna olotila ei ollut kehuttava ja huomasimmekin, että eilinen oli tehnyt aika lovin lompakkoomme. Suomalaista sketsisarjaa lainaten: ”rahat juotiin se on meidän hurja luontomme”. Jätimme siis haikeat jäähyväiset Kodaille, Julle ja Mattille. Nyt vihdoin pääsisimme Thaimaan puolelle. Malesia jätti taakseen eritäin maukkaat ruoat, ystävälliset sekä avuliaat ihmiset ja kauniit paratiisissaarensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti